Historia

Ensimmäisen kerran hammashoitajia kurssitettiin vuosina 1947 ja 1948.

Vuoden kestävä, ylempään hammashoitajatutkintoon johtava erikoishammashoitajakoulutus aloitettiin 1976. Pääsyvaatimuksena oli hammashoitajan koulutus ja vähintään kahden vuoden käytännön kokemus alalta.

Keskiasteen koulunuudistus vuonna 1987 uudisti myös hammashoitajakoulutusta. Sen jälkeen opisto- ja kouluasteen koulutusta on annettu terveydenhuollon peruslinjalla ja siihen liittyvällä erillisellä opintolinjalla. Tutkinnon suorittaminen kestää peruskoulupohjaisena 2,5 vuotta ja ylioppilaspohjaisena 1,5 vuotta. Keskiasteen koulunuudistus muutti erikoishammashoitajien koulutuksen hammashuoltajakoulutukseksi eli nykynimikeellä suuhygienistien koulutukseksi.

1997 hammashuoltajakoulutus siirtyi kokonaisuudessaan ammattikorkeakouluihin.

Hammashoitaja, lähihoitajaksi voi valmistua sosiaali- ja terveysalan perustutkinnolla (lähihoitaja), jossa on suuntauduttu suun hoitoon. Peruskoulupohjainen lähihoitajatutkinto muuttuu kolmivuotiseksi 1.8.1999 alkaen, ja tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakoulu- tai korkeakouluopintoihin. Peruskoulupohjaisena opintojen laajuus on 120 ov. Ylioppilaspohjaisena koulutuksen kesto on 90 ov.

Vuonna 1998 valmistui 49 suuhygienistiä, jotka rekisteröitiin laillistettuina hammashuoltajina.

Nykytutkinto nimike on suuhygienistin-tutkinto joka on 140 ov. ja koulutusta järjestetään mm. turussa, helsingissä ja oulussa. Tutkinnon voi suorittaa ainoastaan ammattikorkeakouluissa.

Suuhygienistin ja hammashoitajan koulutus ovat siis nykyään omansa.

Suuhygienistillä on kuitenkin valmius tehdä myös hammashoitajan työtä. Hammashoitaja ei kuitenkaan ole koulutettu tekemään suuhygienistin työtä.